OmaTesti Ferritiini pikatesti
OmaTesti Ferritiini pikatesti
- Varastossa, toimitusaika yleensä 1-3 päivää
- Tuotekuvaus
OmaTesti Ferritiinipikatesti
Ferritiini pikatesti itsesuoritettavaan testaukseen raudanpuuteanemian varhaiseksi toteamiseksi
Ferritiinin määrä kuvaa elimistön rautavarastoa. Ferritiinin taso laskee aikaisemmin kuin hemoglobiinin. Siten ferritiinin arvioinnilla on ratkaiseva rooli raudanpuuteanemian varhaisessa toteamisessa. Raudanpuutteen syy tulisi kuitenkin aina selvittää. Mikäli testi antaa negatiivisen tuloksen eli ferritiinin määrä on alle 30 ng/ml, kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa.
Raudanpuutteesta johtuva anemia on yleisintä lapsilla ja kaikenikäisillä naisilla (erityisesti heillä, joilla on vielä kuukautiset). Yleisimpiä oireita ovat kalpeus, väsymyksen tunne, päänsäryt, tavallista nopeampi syke tai hengitysvaikeudet liikunnan aikana.
Alhainen ferritiinitaso voi antaa viitteitä myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta, C-vitamiinin puutoksesta tai keliakiasta. Joillekin alhainen ferritiinitaso aiheuttaa ns. levottomat jalat -oireyhtymän.
Lisätietoja:
- Vastaus 5 minuutissa
- Luotettava ja helppo
- Kaikki testaukseen tarvittava mukana
- Näyte helposti sormenpään kokoverestä
- Tulos on joko negatiivinen, eli alhainen ferritiinitaso, tai positiivinen, eli ferritiiniä on riittävästi
- Säilytä kuivassa huoneenlämmössä tai jääkaapissa
- Säilytä lasten ulottumattomissa
- Pakkauksen sisältö: Testikasetti ja kapillaaripipetti suljetussa foliopussissa, puskuriliuos, desinfiointilappu, lansetit ja pakkausseloste
- REF: OT-OFE-001
- Valmistaja: Hangzhou AllTest Biotech Co., Ltd
- Valmistusmaa: Kiina
- Tuote on CE0123-merkitty lääkinnällinen laite
- Tuotetiedot
- Palautus

- Toimitustila Varastossa, toimitusaika yleensä 1-3 päivää
- Tuotemerkki OmaTesti
- Tuotepolku Etusivu HYVINVOINTIHyvinvoinnin mittaaminenPikatestit ja virtsatestit OmaTesti Ferritiini pikatesti
- Tuoteryhmä Pikatestit ja virtsatestit
- SKU TP675